Cloud9 tekee paluun CS:GO -kentille

Amerikkalaistaustainen organisaatio Cloud9 tekee paluun CS:GO -pelikentille hankkimalla Gambit -organisaation CS:GO -lineupin.

Amerikkalaisorganisaatio ehti olla noin vuoden poissa procs -skenestä. Joukkueen viimeinen, ”Colossus” -lempinimellä tunnettu lineup, alisuoritti pahemman kerran siihen käytettyyn rahasummaan verrattuna. Nyt Cloud9:llä on alaisuudessaan lineup, joka on jo todistanut kuuluvansa CS:GO:n kirkkaimpaan kärkeen. Gambit -nimellä aiemmin kulkenut joukkue raivasi tiensä maailman kärkeen vuoden 2021 alkupuolelle, jolloin COVID-19 -pandemian takia suurin osa turnauksista pelattiin onlinessa. Joukkueella on vielä todistettavaa paikan päällä pelattavissa LAN-turnauksissa.

Gambit oli toinen isoista organisaatioista, jotka bannittiin osallistumasta turnauksenjärjestäjien kuten ESL ja PGL järjestämiin turnauksiin. Tämä johtui organisaation kytköksistä Venäjän hallitukseen. Joukkue sai kuitenkin osallistua ESL Pro Leaguen kaudelle 15 sekä PGL:n järjestämään Euroopan RMR -turnaukseen, kunhan vain osallistuminen tapahtuisi neutraalin nimen kautta ja mitään viittausta, esimerkiksi pelipaidassa, ei olisi Gambit -organisaatioon. Joukkue pelasi nämä turnaukset Players -nimellä. Jälkimmäisessä turnauksessa joukkue eteni suoraan varsinaisen Major -turnauksen Legenda-vaiheeseen.

Nähtäväksi jää onko Cloud9:n tarkoituksena siirtää joukkue pysyvästi Pohjois-Amerikkaan vai jääkö joukkue Eurooppaan. Lineupin julkistuksen yhteydessä organisaatio kertoi vain lyhyesti auttavansa pelaajiaan muuttamaan pois Venäjältä.

Cloud9:

Vladislav ”nafany” Gorshkov

Dmitry ”sh1ro” Sokolov

Sergey ”Ax1le” Rykhtorov

Timofey ”interz” Yakushin

Abay ”HObbit” Khasenov

Konstantin ”groove” Pikiner (valmentaja)

Kuvan ja uutisen lähde: hltv.org

Samankaltaisia

Suosituimmat